Mää lueskeli lissä Tia Isokorve Tunneoppi.
Toisitte tuntteide tunnistamine ei ole lainkka helppo taik yksikertast. Jotesaski siihe vois ol jonkilaine mahdollisuus, jos ole se toise kanss oll yhtyksis ja oles saan häne kanss kokki yht ja vähä toistakki. Vaik oltais koviki lähhessi ja olt yhdes monelaises mukan, nii silt o turh odotta täyrellist tose tuntteide tulkintta taik ymmärryst.
Semne haparoint ja arvuutelu tietyst rajotta kanss käymises. Mut voisee ol mahrollisuuski nähd uussiassioi ja vanhojakki uurest näkökulmas, kovaa suostu hyväksymä se, ettei kettä voi täyrellisest ymmärttä.
Jossas haluas kehittä tunneälyäs lissä hakeudu semssi tilantteissi, jois keskustella assioist tuntteittenäkökulmast, ruodita mimssi tuntei mikä kenessäki aihheutta ja kui varte. Ko päästä semsse tunnelma, et tunttu silt, niiko kaikelaisse tuntte olisiva sallitu, nii sit kansskäymisest tule luonnikast, tuntteil löyty nimi ja yhteisymmärrys kaso. Kaikkist tärkkiä o, et sijas saa jokahitte oma totuus ja sen saa sanno äänne. Ääne saa sanno vaik sovinistise ennakkoluulonsakki. Sillai poruk viihty omana ittenä ja toiseki ymmärtämine tunnetasollaki kasva.
