Mää poli aamuste umpjäisel munamankelil, joka mun tapaukses ol tietyst römpsykkämankel, töihi. Yht'äkki, joku sihis mu korva kulmatakka, tosi ourol äänel, et "KOTTISSS!" Mää peljättysi kamalast ja menasi men heti kotti, ko käsketti. Mut sit mää en voinukka, ko muisti, et mu o oltav töis iha koht. Mää meinasi, et see ään varmast ennust mu kuolema. Mut vaik kuolemast selkkiäst varotetta, nii ei silt voi otta siit vaari, ko ei töis hyväksyt simmost poissaolo syyt, et "Mää ole ny tänäpe koton. Kuuli, et viikatemies etti muu, ni mää pysyttele ny piilos."
Mää ajoi illal viel Sari luo, vaik pelkäsi, et Kuolem tule mil hetkel tahans. Ei tullu, ei ainaka sitä iso, iha pien vaa ja sekki ol enemmänkin simmost henkist. Sari anto mu lukki tarppei, nee ol pikkussi ja ujoi. Mut sit mää huomasi, et Sari oliki kirjottan mun tarppe niihi kellassi papereihi verevärisel kynäl. Sit Sari kirjot viel yhde mustal ja see ol vähä orvon näkönen, mut tärkkiä olone.
Mää puheli Saril harvakselttas ja hiljasel äänen, vaik tek miel laula itkuvirssi. En voinu, ko muu olisiva kuulle ja peljästynnee.
Sari puhel pieni, rehellissi, omituise painavi sanoi, niitä oli joka puolella, Sari kastel ne ja koht kikatt ne pisin laattiota ja sit niit tul lissä ja enemmä ja mee kahlatti niis.. Oli kurja ko, en kyen ottama Sarin mustast pulppuavast lähtest musta färi poijes.
Sit ol lähdettävä.. ja jälls mu perässän kaikui outo ään. Ny kuulost silt, et see olis huudel, et "Kakka haisee!" Sitä mää en osan tulkit lainkka..
